Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiinteäosoite. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiinteäosoite. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. marraskuuta 2015

Prosenttilaskuja

TAVOITE: Osaa käyttää suoria ja epäsuoria viittauksia. Ymmärtää niiden erot ja osaa kiinnittää solut tarvittaessa.

TEHTÄVÄ: Avaa taulukko. Tee tehtävä taulukon ohjeiden mukaan ja palauta.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Tuotteet, Perheleiri ja Ottelut

Huolehdi siitä, että taulukko laskee oikein, jos lisään tuotteita tyhjille riveille.


Huolehdi siitä että taulukko laskee oikein, jos lisään uusia perheitä tyhjille riveille.




maanantai 29. lokakuuta 2012

MYYNNIT, ALE JA MATKAKULUT



Tee tiedoston tehtävät seuraavia ohjeita noudattaen:

TAULUKKO KAHVIO

1. LASKUT: Lisää taulukon kahvio: värillisiin soluihin laskukaavat. KÄYTÄ TÄYTTÖKAHVAA.

2. PYLVÄSKAAVIO JA SEN MUOTOILU: Luo kaavio myynneistä omaan taulukkoon Tuotteiden myynti, josta näkyy myytyjen tuotteiden määrä.


3. YHDISTELMÄKAAVIO: Tee myös kaavio, jossa näkyy kunkin tuoteryhmän voitto viivana. Huolehdi, että selitteeseen tulee oikeat tekstit (Myynti ja Voitto).
Valitse nämä alueet, käytä CTRL näppäintä apunasi.

Valitse yhdestelmäkaavi ja huolehdi, että voitto on viivana.
Muotoile mallin (alla) mukaiseksi.
Lopputulos, pitää suunnilleen tältä. HUOM! Y-akselin otsikko.

------------------------------------

TAULUKKO OSASTOT:

1. LASKUT: Taulukko myynnit: Lisää värillisiin soluihin laskukaavat.

2. LUKUJEN MUOTOILUT: Laita kaikki luvut KOKONAISLUVUIKSI ja käytä tuhateroitinta luvuissa..

3. PINOTTUPYLVÄSKAAVIO ja SEN MUOTOILU: Tee kaavio osastojen myynnit omaan taulukkoon. Nimeä se "Osastojen myynnit" (malli alla) ja muotoile semallin mukaan (pika-asettelu, teemat.



4. RENGASKAAVIO: Tee myös toinen kaavio, jossa kuvataan yhteismyynti % -osuuksina, nimeä "Myynnit yhteensä". (malli alla)

4. VIRHEIDEN KORJAUS: Kun saat kaikki valmiiksi, huomaat, että Osaston 2 maaliskuun myynti on väärin. Korjaa siihen luku 3534 luvuksi 353 .
Myös Osaston 8 maaliskuun myynti on väärin. Korjaa siihen luku 5687 luvuksi 56. Tarkista, että taulukko ja kaavio päivittyvät automaattisesti lukujen korjauksen jälkeen oikein.
Otsikon rivi on liian matala. Laita otsikko näkyviin ja vaihda se vihreäksi.
----------------------------------------

TAULUKKO ALE10

1. LASKEMINEN: Lisää värillisiin soluihin laskukaavat.

2. UUSI SARAKE + LASKEMINEN: Tee sarake, jossa on tuotekohtainen alennus ja laske siihen kunkin tuotteen alennus. Käytä täyttökahvaa!

----------------------------------------

TAULUKKO ALE20

1. KOPIO TAULUKKO MUOTOILUINEEN JA LASKUKAAVOINEEN: Kopio taulukko ALE10 uudeksi taulukoksi nimeltä ALE20.
OHJE: CTRL+hiirellä vetämällä kopionti

2. VAIHDA ALE %: vaihda alennus prosentti 20 % ja tarkita, että taulukko toimii.

-------------------------------------

TAULUKKO MATKAKULUT

1. LAITA LASKUTOMITUKSET: Lisää värillisiin soluihin laskukaavat. Alla ohjeita laskenta kaavojen tekoon.

2. MUOTOILE: Hinnat euroista.

3. TÄYDENNÄ TAULUKKOA: Lisää taulukkoon matkustajien määrä ja laske paljonko kulut ovat per matkustaja.

4. TESTAA TAULUKKOA: Testaa taulukkoa eri matkustaja määrillä ja varmista, että taulukko toimii.

OHJEITA LASKENTAKAAVOIHIN:
Polttoaineen kulutuksen laskeminen /100km seuraavasti:
A) Jaetaan kulutettu polttoaineen määrä ajetulla km-määrällä = kulutus yhtä kilometriä kohti. 

B) Saatu tulos kerrotaan sadalla = kulutus sataa kilometriä kohti

perjantai 28. syyskuuta 2012

Päivärahan laskeminen

Tee mallin mukaiset taulukko tai käytä oheista pohjaa. Käytä päivämäärän kohdalla tätä kuluvaa vuotta.



1) Tarkista sivulta verohallinnon sivuilta tämän hetken päivärahan määrä, ja sijoita se taulukkoon PÄIVÄRAHA NIILLE VARATTUUN soluun laskentakaavaa varten.

2) Laske ruskeisiin sarakkeisiin oikeat arvot (käytä täyttökahvaa). Oletuksena on, että jokainen matkapäivä on yli 10 tuntia, JOTEN myös Jere Juusela saa pävärahan.