Laadi sählyn pelaajille, kauden lopussa laskut. Jatka tekemääsi Sähly työkirjaa, niin että laskut tulevat siihen omina tulukkoinaan. HUOM AVL on sisälletty hintoihin. Laskussa pitää olla arvolisävero näkykvissa. Laske arvolisäveron osuus verollisesta hinnasta (OHJE).
Kunkin lasku omaan taulukkoonsa. Keksi pelaajan osoite itse. Laskuttaja olet sinä.
Tarkista verohallinnon sivulta tämän hetken arvolisäveron määrä, ja erittele laskuun arvolisäveron osuus. Pohjana voit käyttää verohallinnon sivuilta löytyvää mallilaskua tai laatia laskun itse, mutta pidä huoli, että siinä on lain edellyttämä sisältö.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sähly. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sähly. Näytä kaikki tekstit
maanantai 15. joulukuuta 2014
perjantai 28. syyskuuta 2012
Sählyn pelaaminen ja maksujen jakaminen
TAVOITE: Osaa itsenäistä ongelman ratkaisua. Tutustuu funtioon LASKE.A ja käyttää sitä oikein. Osaa suunnitella päivitetävän taulukkopohjan annettujen vaatimusten perusteella. Osaa rakentaa taulukkopohjasta sellaisen, että sitä voi käyttää vuodesta toiseen pelaajien pelikausimaksujen laskutukseen, päivämääriä, salivuokraa ja välinevuokraa muuttamalla.
Pelaatte työpaikallanne sählyä joka viikko. Peli-ilta on maanantai ja pelikertoja kertyy (15) viisitoista. Olette vuokranneet paikallisen urheiluseuran salin. Salin hinta on 234 euroa/pelikerta + välinevuokrat. Välinevuokran suuruus on 20 euroa/pelaaja. Voit keksiä osallistujat tai käytä pohjana Pelaajat taulukkon nimiä
Teitä on yleensä pelaamassa on yhteensä kaksitoista, mutta joskus joku ei pääse mukaan.
Olette sopineet, että kaikki osallistuvat salivuokran maksuun (olivat paikalla tai eivät). Välinevuokran maksavat vain paikalla olleet.
1. Kuka on ollut, milloin pelaamassa (päivämäärät näyttävä)?
2. Miten paljon kukin peljaa maksaa pelikaudella (laskuttaja tarvisee tiedon)?
3. Miten paljon kukin pelaaja joutuu yhdestä pelikerrastaan maksamaan, kauden aikana?
4. Paljonko joukkue maksaa salille kaiken kaikkiaan koko pelikaudella (välinevuokrat + salivuokra, rahastonhoitaja tarvitsee tiedon)?
5. Taulukon pitää toimia (laskutettavat määrät pitää vaihtua), kun pelaaja tietoja päivitetään:
VIHJEET:
Käytä pelaajamäärän, pelikertojen, pelaajien määrän/peli-ilta laskemisessa esim. LASKE.A-funktiota, joka laskee solut, joissa on jotakin tms.
Voit käyttää päivämäärien teossa täyttökahvaa, kun kirjoitat kahden ensimmäisen maanantaina päivämäärät vierekkäisiin soluhin.
Kirjoita salivuokra ja välinevuokra määrä kumpikin omaan soluun, josta haet tiedot laskutoimituksiin.
TARKISTUS:
Yksi pelikerta on pelaajalle sitä kallimpi, mitä harvemmin hän käy pelaamassa, koska salivuokraosuus on maksettava aina pelasi tai ei.
Jos on ollut vain yhden kerran pelaamassa koko kaudella, pelikerran hinnaksi tulee yli 300 e, jos taas on pelannut jokakerta yhden pelin hinta on alle 50 e. Pelikerran hinta on henkilökohtainen.
Teitä on yleensä pelaamassa on yhteensä kaksitoista, mutta joskus joku ei pääse mukaan.
Olette sopineet, että kaikki osallistuvat salivuokran maksuun (olivat paikalla tai eivät). Välinevuokran maksavat vain paikalla olleet.
Vaatimukset
Laadi taulukko, josta selviää seuraavat asiat:1. Kuka on ollut, milloin pelaamassa (päivämäärät näyttävä)?
2. Miten paljon kukin peljaa maksaa pelikaudella (laskuttaja tarvisee tiedon)?
3. Miten paljon kukin pelaaja joutuu yhdestä pelikerrastaan maksamaan, kauden aikana?
4. Paljonko joukkue maksaa salille kaiken kaikkiaan koko pelikaudella (välinevuokrat + salivuokra, rahastonhoitaja tarvitsee tiedon)?
5. Taulukon pitää toimia (laskutettavat määrät pitää vaihtua), kun pelaaja tietoja päivitetään:
- lisätään tai poistetaan pelikertoja tietyiltä päiviltä
- nimi vaihdetaan
- salivuokra vaihtuu (päivitys vain yhteen soluun)
- välinevuokra vaihtuu (päivitys vain yhteen soluun)
VIHJEET:
Käytä pelaajamäärän, pelikertojen, pelaajien määrän/peli-ilta laskemisessa esim. LASKE.A-funktiota, joka laskee solut, joissa on jotakin tms.
Voit käyttää päivämäärien teossa täyttökahvaa, kun kirjoitat kahden ensimmäisen maanantaina päivämäärät vierekkäisiin soluhin.
Kirjoita salivuokra ja välinevuokra määrä kumpikin omaan soluun, josta haet tiedot laskutoimituksiin.
TARKISTUS:
Yksi pelikerta on pelaajalle sitä kallimpi, mitä harvemmin hän käy pelaamassa, koska salivuokraosuus on maksettava aina pelasi tai ei.
Jos on ollut vain yhden kerran pelaamassa koko kaudella, pelikerran hinnaksi tulee yli 300 e, jos taas on pelannut jokakerta yhden pelin hinta on alle 50 e. Pelikerran hinta on henkilökohtainen.
Tunnisteet:
itsearviointi,
jatko,
laske.a,
summa.jos,
sähly,
taloushallinto,
taulukkolaskenta,
tehtävä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
